Valokuvaamisessa minua kiinnostaa puhua mielummin itse kuvista kuin kameroiden merkeistä tai valotuksen asetuksista. Onhan se silti työmiehelle tärkeää pystyä perustelemaan työkalunsa, tuntea valon algoritmit sekä nähdä mihin oma tyyli soveltuu parhaiten.
Arvaan että kuvauspalveluita kaipailevista löytyy niitä, joita kiinnostaa paljonkin minkälaisen kameran eteen he ovat astelemassa ja millä tavoin kuvaaja lähestyy kuvaustilanteita. Tämän kirjoituksen tarkoitus on valottaa aihetta heille omasta vinkkelistäni.
Kevyt kalusto, ketterä kuvaaja
Tätä kirjoittaessa käytössäni on Fujifilmin X-sarjalainen kompakti kamerajärjestelmä (häshtag mirrorless, APS-C format). Kahteen kamerarunkooni yhdistelen vuoron perään viittä erilaista objektiivia, joilla on yhdessä moneen vaativaankin kuvaustarpeeseen soveltuvat ominaisuudet. Arsenaalin ulottuvuuksia hyödyntäen saan otokset talteen niin läheltä kuin kaukaa; rajaamalla näkymän laajalle, tiukalle tai johonkin siltä väliltä.
Kamerani sekä siihen kuuluvan lisälaitteiston olen valinnut siten, että ne tuntuvat hallintalaitteineen omaan käteeni sopivalta (ja semi-aktiivin kuvaajan lompakolle siedettävältä). Liikkuvana ihmisenä arvostan erityisesti maltillisen kokoista, päiväreppuun mahtuvaa kalustoa. Vähemmän uhkaavan kokoinen kamera on myös kuvattavalle helpompi ottaa vastaan. Kaikki edellä mainitut seikat huomioiden kuvanlaadunkaan kanssa ei ole tarvinnut turhia kompromisseja tehdä.
Bonuksena X-laitteiston lisäksi mukanani kulkee myös kaksi Fujin instant-kameraa. Nämä ovat siis niitä vekottimia, jotka tuuppaavat paperiselle filmille tulostuvan kuvan ulos kamerasta välittömästi polaroid-tyyliin. Paljon hupia, inspiraatiota ja mukavaa lisämaustetta digikuvailun lomaan.
Otokset ojennukseen
Normaaliin valokuvaajan työnkulkuun sisältyy raakakuvien jälkikäsittely — niin myös minulla. Siihen käytän Capture Onen ohjelmistoa. Työvaihetta vähemmän tuntevalle voisin kuvailla sen olevan kuin Instagram-filtteröintiä steroideilla. Kuvien rajausten, valotuksen ja värimäärittelyn korjaamista mutta jokusen asteen räätälöidymmällä tasolla.
Capture Onessa pidän erityisesti siitä, että se sopii omaan tapaani käydä läpi kuvausten saldoa ja tehdä korjaukset organisoidusti tietyssä järjestyksessä. Loputtomien säätömahdollisuuksien lisäksi joustavuutta työskentelyyn tuo myös se, että kakkoslaadun aihioistakin saa usein pelastettua varsin laadukasta julkaisumateriaalia. Vain luovuus on rajana sille mitä omasta filmirullasta saa kehitettyä ulos.
Photoshop on toinen vakiotyökaluni silloin, kun kuvien retusointia täytyy tehdä isommalla pensselillä. Manipulaatiot kuten kuvien yhdisteleminen, taustojen korjaukset ja häiritsevien kohteiden poistaminen hoituvat helposti vanhalla kunnon ”photarilla”, jota olen käytellyt päivätöissänikin jo monien, monien vuosien ajan.
Saisinko kuvani luomuna ja puoliraakana, kiitos
Itselleni luontaisin tyyli valokuvata on saanut vaikutteita paljolti kuvajournalismin ja visuaalisesti vahvojen elokuvien suunnalta. Arkisistakin asioista saa kiinnostavia kuvallisia tarinoita tunnustelemalla niitä tuoreiden näkökulmien kautta. Dramaattiset otokset syntyvät valon ja varjon leikistä, menemällä lähelle kohdetta ja sommittelemalla tarkasti mitä kuvaan jää sisälle. Paras valokuvalehti on mielestäni National Geographic ja näyttävistä elokuvista Kubrickin, Lynchin ja Ere Kokkosen tuotanto puhuttelee.
Kuvaan mielelläni luonnonvalossa. Kevyt salamalaitteisto ja valonheijastin kulkevat toki mukanani, sillä toisinaan autenttinen valo yksinään ei riitä tai sitä täytyy manipuloida tietyn tunnelman aikaansaamiseksi.
Näillä eväillä siis kuvauskeikoille. Kameroista ja tekniikoista voi kukin luetella mieltymyksensä vuorollaan mutta tekijöidensä otokset puhuvat parhaiten sisältönsä kautta.
—
[EDIT 1.12.2018]
Kalustoa täydennetty Fujin X-T3 -rungolla.
2 kommenttia